Kotiruokareseptit
Kommenttia 2

Porsaankyljykset isäni makuun

Kävin äsken Hakaniemen ’väistöhallissa’ – mamma mia mikä nimi! Siis siinä hallissa, jossa kauppiaat nyt toimivat, kun vanhaa hallia kunnostetaan. Kiva oli, valoisa ja ilmava. Joku kauppias jo sanoikin, että kenties haluavatkin jäädä tähän sijaiseen. Minusta se olisikin hyvä idea ja vanhaan halliin useiden ravintoloiden muodostama ruokakeidas esim. italialaisen Eatalyn tyyliin. Saas nähdä!

Ihanasti pistivät myös silmääni lihakaupassa tarjona olleet possunkyljykset reilulla rasvareunuksella. Ja siitä taas muistui mieleeni resepti, jonka olen pari vuotta sitten tehnyt Hunajaisen Samin blogiini. Nimittäin isäni talviajan lempiruoan – porsaankyljykset kermakastikkeessa. Laitanpa sen tähän omaankin blogiini, koska ilma on just sellainen, että kunnon porsaankyljyksille voi olla tilausta. Näissä ei valitettavasti rasvaa ollut, koska en pari vuotta sitten sellaisia löytänyt.

Vuosien varrella ruoka on kokenut muutaman muutoksen. Kermaa on kastikeessa vähemmän. Yrttejä tai chiliä ei tuolloin 70-luvulla vielä ollut talvella saatavilla ja lihaa mureuttava olutkin on tullut mukaan jostain muusta reseptistä. Mutta tässä se nyt on. Kylmän sään kotiruoka parhaimmillaan!

NÄITÄ TARVITSET

4 rasvareunaista possunkyljystä
pari puristusta sitruunaa
suolaa ja mustapippuria myllystä
2 rkl hunajaa (esim. SAM juoksevaa luomuhunajaa)
3 rkl Dijonin sinappia
1 dl olutta
2 rkl oliiviöljyä (esim. Terra Cretan luomu)
1 punainen chili
4 rkl silputtua rosmariinia ja timjamia
2 dl vispikermaa

 

Hiero kyljykset sitruunamehulla ja ripottele pintaan suolaa ja rouhittua mustapippuria. Sekoita kulhossa hunaja, sinappi, olut, oliiviöljy, chili rosmariini ja timjami.

 

 

Kaada seos possunkyljyksien päälle vuokaan ja kypsennä uunissa 180-asteessa  noin 15-20 minuuttia. Aika riippuu kyljysten paksuudesta. Älä tee kengänpohjaa!

 

 

Ota kyljykset vuoasta ja kaada sinne syntynyt liemi kattilaan. Pane kyljykset takaisin lämpimään vuokaan foliolla peitettynä odottamaan.

Keitä lientä kokoon muutama minuutti ja lisää sitten kerma ja keitä vielä sekoitellen reilut viisi minuuttia kunnes kastike saostuu.

Vala kastike kyljysten päälle ja tarjoa vaikka perunamuusin ja raikkaan salaatin kera. Isäni joisi varmaankin kyytipoikana kylmän oluen (ja snapsin)!

 

 

Hyviä latuja!
Sikke

 

2 Kommenttia

    • Sikke Sumari sier

      Kokeile – on kyllä hyvää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *