Reseptit
Kommenttia 16

Sannan suloinen suklaa-mascarpone kakku

Täällä Namastessa sataa kaatamalla. On satanut aika usein tänä kesänä… No, on paistanutkin ainakin sen verran, että kaikki ihanat vieraamme ovat saaneet aurinkoisen aamun, jos illalla on tullut vettä niskaan ja päinvastoin. Luonto on ollut tasapuolinen 😉 Mutta jos sataa, niin tulta takkaan ja kynttilään tunnelmaa luomaan. Kirja ja digestiivi dinnerin jälkeen ei ole ollenkaan huono ajatus.

Joskus myös sataa ja paistaa yht’aikaa…

Nyt kuitenkin sadetta sen kynttilänliekin yli katsellessani yht’äkkiä kaipasinkin mennyttä kesää. Ryhdyin siis selailemaan kesäkuvia ja huomasin, että onhan niitä aurinkoisiakin päiviä ollut ja miten ihania leipomuksia tulikaan kesän aikana tehtyä! Yksi parhaista oli Salmelan Sannan suklaa-mascarponekakku. Ihaillen katsoin ja kuvasin, kuinka Sannan kakku hänen käsissään kerros kerrokselta valmistui, eikä se sittenkään kovin monimutkainen ollut, vaikka ensin sellaiseksi epäilin.

Onneksi otin ne kuvat, koska nyt saatte tekin tämän reseptin, joka itse asiassa sopiikin paremmin kylmenevän syksyn ja sadesään herkuksi kuin aurinkoon, jonka alla syödään mansikoita ja jätskiä!

NÄITÄ TARVITSET:

Suklaakerros

200 g tummaa suklaata (ei alle 70%)
200 g voita
3 munaa
3 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää jauhot muna-sokerivaahtoon.
Yhdistä jäähtynyt suklaa-voiseos muna-sokeri-juuhoseokseen.

Mascarponetäyte

2 x 250 g mascarponea tai Philadelphiajuustoa
2 rkl vaniljasokeria tai uutetta
1 ½ dl tomusokeria
2 kananmunaa

Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään

TEE NÄIN:

Vuoraa 24-senttinen irtopohjavuoka leivinpaperilla ja voitele se.
Kaada 2/3 suklaataikinasta vuokaan.

 

Tee leivinpaperista vuoalle hiukan korkeammat reunat, ettei kakkutaikina valahda vuoan reunojen yli, vaan kohoaa kauniisti korkeaksi. (Kun Sanna kokkaa, niin taikina hyödynnetään tarkkaan <3).

Kaada mascarponetäyte varovasti suklaataikinan päälle, mutta jätä reunoille noin sentin verran suklaataikinaa. Lisää loppu suklaataikina mascarponetäytteen päälle.

 

Sentin reuna on tärkeä, jotta mascarponetäytteen päälle tuleva suklaakerros pääsee yhtymään alempaan suklaakerrokseen ja näin sulkee mascarponetäytteen sisäänsä.

 

Vasemmassa kuvassa on kakku menossa uuniin ja oikeanpuoleisessa se on jo tullut uunista, jäähtynyt ja saanut tomusokerihunnun.

Paista kakkua 45 min 180 -asteessa niin kypsäksi, ettei pinta enää hytise, käännä sitten uunin lämpö pois ja jätä kakku uuniin vielä 10-13 minuutiksi.

Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. Kakku on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä, kun se on saanut rauhassa tekeytyä.

Ja oih – olihan se ihan hävyttömän hyvää! Kiitos Sanna – tulethan ensi kesänä takaisin!

P.S. Lisää ihania Namasten reseptejä ja kuvia on tarjona uusimmassa kirjassani, jonka saat Akateemisesta ja Suomalaisesta ja kirjoja myyvistä verkkokaupoista (mm booky.fi, adlibris.fi)  ja -20% alennuksella miraz.fi verkkokaupasta, josta saat saman  -20% alennuksen kaikista heidän tuotteistaan koodilla SIKKE. Käy kurkkaamassa verkkokauppaa, pääset sinne tästä.

16 Kommenttia

    • Sikke Sumari sier

      Hei – ei tule! Suklaataikina pitää vatkata hyvin kuohkeaksi, mutta mascarponetäytettä ei saisi vatkata, se löystyy siitä. Helpommin onnistuu Philadelphia juustosta.

  1. Leena Somerma sier

    Vau, mikä kakku! Eilen tein, tänään syötiin. Soseutettua pakastemansikkaa lisukkeena. Onko nolo myöntää, että meitä oli vain neljä aikuista ja puolet kakusta hävisi sen siliän tien?! Skottitaustainen mies oli aivan hurmaantunut!

    • Sikke Sumari sier

      Kiva kuulla, että maistui! Ei tartte olla ollenkaan nolo – sama kävi meille…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *