NiksiSirkka
Kommenttia 8

NiksiSirkka neuvoo – kuinka säilytät salaatin rapeana

Minulla on aivan mahtava tietokirja, sen nimi on Eating on the Wild Side. Kirjottaja, tutkiva journalisti Jo Robinson on tehnyt valtavan tutkimusmatkan vihannesten, juuresten ja hedelmien matkasta metsästäjien ja keräiljöiden ajasta tähän päivään. Hän kertoo siinä paljon muun tiedon ohessa siitäkin, kuinka vihanneksia, juureksia ja hedelmiä tulee säilyttää niin, että ne ovat käytettäessä parhaimmillaan ja kuinka me ihmiset saamme niistä parhaan mahdollisen hyödyn irti. Kirjan Amazon sivulle pääset  tästä

Annan tässä Robinsonin ohjeen siitä, kuinka salaatti säilyy raikkaana ja rapeana kaupasta ruokapöytään ja kuinka saamme siitä irti eniten hyödyllisiä antioksidantteja.

Heti kotiin päästyäsi irroita lehdet salaatin kannasta ja pane ne kymmeneksi minuutiksi jääkylmään veteen. Alentamalla  lämpötilaa hidastat salaatin ikääntymistä. (Siksi minäkin pulahdan tonne jääkylmään uima-altaaseen joka päivä, satoi tai paistoi).

Lisää veteen jääpaloja, jos hanasta ei tule tarpeeksi kylmää.

Kylmän kylvyn jälkeen kuivaa salaatinlehdet huolellisesti joko salaattilingolla (maailman paras vehje) tai pyyhkeen sisällä pyöritellen. Vesi kuuluu lehtien sisälle, ei ulkopinnalle.

Pakkaa kylmäkylvetetyt ja kuivatut salaatinlehdet tiiviisti suljettavaan muovipussiin (esim. Minigrip) ja purista pussista ulos niin paljon ilmaa kuin voit ilman, että rutistat salaatinlehdet kuoliaiksi.

Pistele sitten neulalla pussiin 10-20 pienenpientä reikää. Tämä pussin perforointi mahdollistaa salaatin ‘hengittämisen’ sopivasti. Vihannekset nimittäin eivät kuole, kun ne korjataan kasvupaikaltaan, vaan käyttävät yhä edelleen happea ja tuottavat hiilidioksidia, eli hengittävät. Jos pussissa ei ole reikiä, ne kuolevat hapen puutteeseen ja liialliseen hiilidioksin tuotantoon.

Jos revit salaatinlehdet ennen pussiin laittoa lisäät samalla niiden antioksidanttipitoisuutta, sillä revittäessä ne ‘puolustautuvat’ ulkoista vihollista vastaan ja tuottavat puolustuksekseen antioksidantteja, jotka saat hyödyksesi salaatin syödessäsi,

Säilytä pussi jääkaapin salaattilokerossa. Siellä on sopiva lämpötila ja kosteus. Syö salaatti kuitenkin mahdllisimman nopeasti, sillä jokainen päivä vähentää sen terveellisyyttä ja makua.

Tiedoksesi vielä sekin, että mitä punaisempi salaatti sitä enemmän antioksidantteja siinä on. Niinpä tammenlehvä on hyvä, mutta lollo rosso vielä parempi! Kitkerät maut pitäisi myös lisätä salaatteihin, muutama lehti punaista sikurisalaattia tekee ihmeitä. Sen rapean, mutta mauttoman jäävuorikerän saa unohtaa kokonaan!

Nauti salaattia ja nauti se rapeana! Ai niin, yksinkertainen ja hyvä perus- salaattikastike syntyy, kun sekoitat 1 rkl viinietikkaa tai sitruunamehua, 3 rkl oliiviöljyä, suolaa ja mustaa pippuria. Yksi pilkottu valkosipulinkynsi ja ripaus sokeria antaa lisämakua, mutta ota valkosipulinpalat pois ennen kuin sekoitat kastikeen salaattiin. Lisämakeutta saa hunajasta ja tulta chilistä, lisää lusikallinen sinappia  ruokaisten salaattien kastikkeeseen.

Nyt lopetan, ennen kuin tästä tulee kirja!
Sikke

8 Kommenttia

  1. Päivi sier

    Kiitän ja kumarran! Sivut nähtymme olisin valmis starttaamaan heti, mutta mies toppuuttelee… Ensi syksylle työt järjestetään niin, että minullakin on se ”tylsä lohenpalanen” tuunattavana . Kaikkea hyvää sinne!

    • Sikke Sumari sier

      Hih- miehillä kestää aina vähän kauemmin innostua!

  2. Mikkoj sier

    Viikoksi unohtui ja jäi jääkaappiin ohjeesi mukainen salaatti viritelmä.
    Jessus, mikä maku oli perus s marketin vielä 7pv jälkeen!!!!!

    • Sikke Sumari sier

      Kiva kuulla! Tämä nimittäin todella toimii 🙂 Salaatti siellä sai just sopivasti hengitellä ja pysyi kuosissa ja maku tallella. Mahtavaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *